 |
|
Isyys ei voi olla pelkkää pintaa. Pihalla-elokuvan ensi-ilta perjantaina 23.10. |
Laura (
Sibel Kekilli) on tuore saksalainen äiti. Hän joutuu muuttamaan suomalaisen miehensä, Arton (
Teemu Palosaari) työn perässä Tampereelle. Tuulitakkien tyylittömyys ja kylmä tamperelaismeininki iskevät pikkulapsen äidin kutakuinkin kanveesiin. Täydellisen katastrofin ainekset ovat läsnä.
Lauran onneksi
Pihalla on humoristinen kuvaus yksinäisyydestä. Tässä keveässä fantasiamaailmassa on selvää, että Laura löytää pian vertaistukea ja parhaan ystävän. Pian Laura saa myös rakkauden kaipuulleen vastakaikua karskin mutta lämminsydämisen Teron (
Mikko Leppilampi) taholta.
Pettämisien ja ihmissuhdesotkujen sumpusta kehkeytyy varsin herkullinen kokoonpano, joka sekä naurattaa että surettaa. Syviä vesiä on kuitenkin turha odottaa, sillä kyseessä on lähinnä elokuvallinen välipala.
Yksinäiset äidit vetävät yhdessä hillityt perseet.
Äidin yksinäisyys, isän viikon mittaisiksi venyvät työmatkat ja vieraaseen kulttuuriin sopeutuminen ovat kaikki suuria teemoja, joiden käsittely humoristisessa viitekehyksessä saattaa tuntua falskilta. Näistä aineksista olisi saanut keitettyä tulisempaakin soppaa.
Mutta miksi pitäisi aina rypeä realismin pohjamudissa? Tällaisenaankin elokuva tarjoaa useita mielenkiintoisia asetelmia:
Kuka saa palkintoköntyksenä kiertäneen siviilipalvelusmies Teron omakseen? Entäpä miten käy Lauran ja Arton suhteen, kun Lauran sydän alkaa sykkiä valloittavalle Terolle.
Romanttisen puolen lisäksi elokuva sisältää humoristisia letkautuksia, jotka toimivat erinomaisen hyvin. Pelkästään perussuomalainen jäyhyys on huvittaa katseltavaa. Stereotyyppiselle mutta silti osuvalle suomalaiskuvalle ei voi muuta kuin nauraa ja kysyä hiljaa mielessään: olemmeko todella näin hirveitä?
Parhain vitsi syntyy kuitenkin siitä, miten Arto saa tietää Lauran ja Teron suhteesta. Pilaamatta yllätystä voin paljastaa, että kohtaus on ratkiriemukas. Iltapäivähuvitusta kaipaavalle katsojalle pelkästään tämä yksi vitsi riittää tekemään tästä elokuvasta rahan väärtin.
Teksti: Jarkko Uro