Äidit heräävät isiä useammin

Väsynyt äiti

Veteleekö isä usein sikeitä, vaikka vauva kiljuu vieressä? Et ole asian kanssa yksin. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan monet työssä käyvät äidit kärsivät katkonaisesta unesta työssä käyviä isiä useammin.

Sosiologi Sarah Burgardin johtama yhdysvaltalainen tutkimus osoitti, että yöherääminen on vahvasti sukupuolisidonnasta. Kyselyssä verrattiin töissä käyvien vanhempien yöheräämisiä toisiinsa.

Siinä missä 32 prosenttia äideistä ilmoitti unen olevan katkonaista lapsenhoidon takia, vain 11 prosenttia miehistä kärsi katkonaisesta unesta. Äidit ilmoittivat myös heräämisien kestävän kauemmin. Äidit olivat keskimäärin hereillä 44 minuuttia, kun taas isät vain 30 minuuttia.


Äidit heräävät vaikka tienaisivat

Sukupuoli jakauma jäi tutkimuksessa voimaan, vaikka tilastossa huomioitiin tulotaso, koulutus ja puolisoiden tekemän työn laatu.

Esimerkiksi perheissä, joissa nainen oli ainoa tienaava osapuoli, 28 prosenttia äideistä heräsi yöllä rauhoittamaan itkevää lasta. Miehistä vain 4 prosenttia heräsi yöllä siinä tapauksessa, että vain mies tienasi perheessä.


Työ kärsii

Unen katkonaisuus väsyttä enemmän kuin lyhyet unet. Tutkimusryhmä epäileekin uraäitien heräilemisen johtavan huonoon sijoittumiseen työmarkkinoilla.

"Naiset kärsivät unen huonosta laadusta elämänvaiheessa, jossa uraa pitäisi kehittää. Uramahdollisuudet saattavat jäädä välistä, jos nainen vähentää työaikaansa tai hänen työpanoksensa kärsii uupumuksesta", tutkimusjohtaja Burgard kertoo.

Jos molemmat vanhemmat käyvät töissä, Burgard neuvoo jakamaan heräämisvastuuta.

"Pienten lasten vanhempien pitäisi keskustella ja neuvotella siitä, kenen vuoro on herätä vauvan itkuun", Burgard sanoo.

 

Teksti: Jarkko Uro
Kuva: iStockphoto



Lähde: Science Daily  

 


Lue myös:

Iltarutiinit vähentävät vauvan univaikeuksia
Perhepeti luo turvaa
Lyhyet yöunet lihottavat pikkulapsen

Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.