Hellekelin vaarat vauvoille

Vauva helteellä

Kuuma keskipäivän aurinko ei ole herkkua vaalealle iholle. Varsinkin vauvoja ja pieniä lapsia pitäisi varjella polttavalta auringolta ja liialta kuumuudelta.

Vauvan ohut iho kärähtää nopeasti suorassa auringon valossa. Palamiseen vaikuttaa auringon asema. Suoraan ylhäältä porottava aurinko on voimakkaampi ja näin ollen se myös polttaa nopeammin.

Sen lisäksi että iso palovamma voi olla hengenvaarallinen vauvalle, nostaa usein lapsena kärventynyt iho huomattavasti myöhempää riskiä sairastua melanomaan.

Melanoomatapaukset ovat yleistyneet Suomessa viime aikoina. Tyypillisesti tauti on iskenyt vanhempaan ikäluokkaan, mutta nykyään myös nuorilla aikuisilla on todettu melanomaa.


Suojaa vaattein

Vauvalle paras suoja on vaatetus, päähineet ja varjo. Ajatus alastomasta vauvasta uimarannalla saattaa tuntua hauskalta, mutta pienokaista ei kannata jättää suojatta aurinkoon pitkäksi aikaa. Englannissa edellinen helleaalto vei yhden rannalla makailevan vauvan sairaalahoitoon.

Myös peittojen käytössä pitää olla varovainen, sillä helteellä vauvaa uhkaa myös kuumuus. Lasta ei esimerkiksi kannata peitellä vaunuihin nukkumaan. Ylikuumentuneessa autossa oleskelu voi olla myös vauvalle vaarallista.


Miten palanutta ihoa hoidetaan?

Jos vauvan iho kärähtää, särkyyn voi antaa tulehduskipulääkettä. Palaneelle iholle kannattaa levittää hydrokortisonivoidetta.

Pahasti palaneet alueet kannattaa näyttää lääkärille. Nyrkkisääntönä toimii seuraava mitta: jos vauvan iho on turvonnut tai siinä on rakkuloita ja jos palanut kohta on suurempi kuin vauvan oma kämmen, kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin.


Teksti: Jarkko Uro
Kuva: iStockphoto


Lähteet:

Terveyskirjasto: Palovamma lapsella
Terveyskirjasto: Palovammat
Terveyskirjasto: Lämpösairaudet ja kylmän aiheuttamat vammat
Iltalehti: HYKS: Huoleton auringonotto lisännyt ihosyöpiä

Lue myös:

Titaania vai hormoneja?
Suojaa lapsen iho auringolta
Supervitamiini D

Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.