Olet täällä: Lapsi> Terveys> Turvallisuus


stairs.jpg

Turvallisesti kotona

Kaikista vuosittain lääkärin vastaanotolle tulevista lapsista 10–15 % on satuttanut itsensä tapaturmaisesti. Monet heistä ovat vahingoittuneet kotonaan. On kuitenkin mahdollista huomattavasti vähentää onnettomuusriskiä parantamalla lapsiturvallisuutta kodissa, lähiympäristössä ja siellä, missä lapsi liikkuu.

[Lue lisää]
turvaliesi.jpg

Millainen on turvallinen koti?

Lapsen syntyminen tuo mukanaan monia ilonaiheita ja jatkuvia uusia elämyksiä. Mutta vanhemmuuteen kuuluu myös paljon vastuuta ja joskus melkoisia huoliakin. Lapsesi on elämästä utelias jo syntyessään: olet saanut kotiisi pienen tutkijan. Kaikki alkaa ensimmäisistä tarkkailevista silmäyksistä kasvoihisi. Sitten vauva alkaa kääntyä äänen ja valon suuntaan. Vähitellen pienokainen alkaa ottaa selvää, miltä esineet maistuvat, tuoksuvat ja tuntuvat. Siksi onkin tärkeää, että jo alusta saakka pohdit kodin lapsiturvallisuutta.

[Lue lisää]
babyincar100px.jpg

Laita pieni lapsi autoon selkä menosuuntaan

Alle 5-vuotiaiden lasten on kaikkein turvallisinta matkustaa autossa selkä menosuuntaan, selviää Liikenneturvan kokoamasta tutkimuskatsauksesta. Kasvot ajosuuntaan kiinnitettävissä istuimissa riski kuolla ja loukkaantua vakavasti on tutkimusten mukaan selvästi suurempi, sillä lapsen pää suhteessa kehoon on aikuisen päätä painavampi eikä lapsen kaula kestä kolarin voimaa.
[Lue lisää]
Lapsi syö

Ruuat väärään kurkkuun?

Vauva tutustuu maailmaan maistamalla ja laittaa suuhunsa kaiken tiellensä osuvan. Vieras esine henkitorvessa voi aiheuttaa todellisen tukehtumisvaaran, mutta onneksi uhkaavasta tilanteesta selvitään useimmiten säikähdyksellä.
[Lue lisää]
Suojaa lapsen ihon auringolta

Suojaa lapsen iho auringolta

Aurinko hellii taas talven jäljiltä kalvakoita suomalaisia koko maassa. Luonnon oma valohoito tuleekin pimeän vuodenajan jälkeen tarpeeseen, ja suurimman ilon siitä saa irti silloin, kun muistaa suojata ihonsa palamiselta.
[Lue lisää]
uimassa rannalla

Osa lasten aurinkovoiteista haitallisia

Apteekit ja supermarketit tarjoavat useita erilaisia lapsille suunnattuja aurinkovoiteita. Purkkien lupauksiin ei kuitenkaan kannata luottaa, sillä tutkimuksien mukaan useat näistä voiteista sisältävät lapsille haitallisia aineita. [Lue lisää]

Lapset ruohikolla

Tee punkkitarkastuksesta jokailtainen tapa

Punkin levittämä borrelioosi on yleistynyt Suomessa nopeasti.

[Lue lisää]
Vakuutettu vauva

Vakuutettu vauva

Vauvoille otettavat hoitokuluvakuutukset ovat kasvattaneet suosiotaan. Vakuutus antaa vanhemmille turvallisuuden tunnetta, mutta laittaa samalla suomalaislapset eriarvoiseen asemaan.
[Lue lisää]
Onko muovi haitallista lapsille?

Onko muovi haitallista lapsille?

Muoviastioista elintarvikkeisiin liukenevien kemiallisten aineiden haitallisuudesta ihmiselle keskustellaan vilkkaasti. Miten on, uskaltaako vauvalle enää antaa juomaa muovipullosta?
[Lue lisää]
Teflon-pannu

Myrkyllinen teflon?

Käryävän teflon-pannun tiedetään tappavan myrkkyalttiita kanarialintuja. Onko myrkyistä haittaa vauvoille? Entäpä uskaltaako teflon-pannua käyttää raskaana?
[Lue lisää]
Lapsi puree johtoa

Tenavaturvallinen koti

Kun lapsi lähtee liikkeelle, muuttuu koti hetkessä turvallisesta pesästä vaarojen tantereeksi. Teräviä kulmia, liukkaita pintoja, putoilevia tavaroita ja vaaralliset portaat.

[Lue lisää]
Vauvoja ja kasvi

Lapsiperheen kasvit

Pieni lapsi laittaa mielellään kaiken suuhun – harmi vain, että maisteluinto ulottuu usein myös kiellettyihin kohteisiin. Herkullisen vihreät viherkasvit ja pihamaan värikkäät kukkapuskat houkuttelevat haukkaamaan.
[Lue lisää]
Vauva helteellä

Hellekelin vaarat vauvoille

Kuuma keskipäivän aurinko ei ole herkkua vaalealle iholle. Varsinkin vauvoja ja pieniä lapsia pitäisi varjella polttavalta auringolta ja liialta kuumuudelta.

[Lue lisää]
vauva_nukkuu_autossa_180x190.jpg

Vauva ei kestä kuumuutta

Pysäköity auto lämpenee puolipilvisenäkin kesäpäivänä neljäänkymmeneen asteeseen. Vauva saa kuumassa autossa nopeasti lämpöhalvauksen. ÄLÄ JÄTÄ vauvaa pysäköityyn autoon kesähelteellä edes pieneksi hetkeksi.

[Lue lisää]
isa_tupakoi_180x180.jpg

Tupakoitsijan vaatteet vaaraksi vauvalle?

On pitkään tiedetty, että passiivinen tupakointi on pahaksi niin aikuisille kuin lapsille. Uusi saksalainen tutkimus väittää, että myös vaatteiden pinnalle kertyneet tupakkamyrkyt vahingoittaisivat vauvojen ihosoluja. Mutta onko myrkyistä pientä punotusta suurempaa vaivaa vauvalle? [Lue lisää]

Nainen puhuu puhelimeen

Puhelin vaaraksi vauvalle?

Äidin runsas matkapuhelimen käyttö yhdistettynä lapsen varhaiselle puhelimen käytölle nostaa lapsen käytöshäiriöiden riskiä, esittää tanskalaisen tutkimus. [Lue lisää]

Vauva maistaa sähköjohtoa

Ensiapua lapselle

Lapsiperheessä sattuu ja tapahtuu. Kuinka onnettomuuksilta voi välttyä ja miten tapaturmatilanteessa tulisi toimia?

[Lue lisää]
turvanaama.jpg

Jos lapsi saa kasvoihin vammoja

Lapset ovat alttiita vahingoille tutkiessaan ympäristöä ja leikkiessään. Kasvot tuntuvat olevan oikeita kolhumagneetteja.

[Lue lisää]
Henrietta ja Kristin Engedal

Äidin ripeä toiminta pelasti Henrietan hengen

Lapsia on tänä keväänä hukkunut Suomessa epätavallisen paljon. Pelkästään pääsiäisviikolla hukkui neljä 2–10-vuotiasta poikaa eri puolilla maata. Kuusi vuotta sitten norjalainen Kristin Engedal oli menettää tyttärensä, joka melkein hukkui sukulaisperheen pihalampeen.

[Lue lisää]
turvalastenhuone.jpg

Lastenhuone turvalliseksi

Lapsen kannalta on tärkeää, että makuuhuone on miellyttävä, kodikas ja turvallinen. Turvallisuusseikat tulisi ottaa huomioon kalustettaessa, ostoksia tehtäessä sekä järjesteltäessä ja suunniteltaessa sisustusta.

[Lue lisää]
turvapy%c3%b6r%c3%a4ily.jpg

Turvallista ulkoilua

Sekä pienten että isojen lasten täytyy päästä ulos raittiiseen ilmaan leikkimään: terassille, puutarhaan, leikkikentälle tai retkelle. Ulkoleikeissä pienokaisia tulee kuitenkin pitää silmällä. Tässä neuvoja, jotka auttavat sinua järjestämään asiat niin, että lapset voivat leikkiä turvassa ja loukkaamatta itseään.

[Lue lisää]
Vauva imee BPA-tuttipulloa

Haitallinen muovi poistuu tuttipulloista

Tuttipullot valmistetaan pääsääntöisesti BPA-yhdistettä sisältävästä muovista. EFSA on aikaisemmin kiistänyt muovilaadun haitallisuuden vauvoille. Nyt EFSA:n kanta on muuttunut. EU kieltää BPA-tuttipullot maaliskuun alusta alkaen.

[Lue lisää]
Ajaa autoa

Taas kuoli lapsi kuumaan autoon – voisiko sinulle käydä näin?

Isän oli tarkoitus jättää lapsensa päivähoitoon matkalla töihin. Kävi kuitenkin niin, että isä unohti ja lapsi jäi paahtavan kuumaan autoon useaksi tunniksi, ja kuoli myöhemmin sairaalassa. Ovatko ihmiset nykyisin niin väsyneitä ja stressaantuneita, että se vaikuttaa jo heidän kykyynsä toimia vastuullisina vanhempina? Voiko mitä tahansa tapahtua?

[Lue lisää]
turvalaastari.jpg

Lasten ensiapu

Lapsille sattuu joskus vahinkoja, sitä on mahdotonta välttää. He ovat uteliaita eivätkä ole vielä oppineet, mikä on vaarallista ja mikä turvallista. Sitä paitsi eri lasten motoriset valmiudet ovat erilaisia. Eri henkilöillä ruumiillinen kehitys tapahtuu eri tavoin ja vaihtelevalla nopeudella. Joillakin lapsilla on myös tavallista enemmän tutkimishalua.

[Lue lisää]
turvaelvytys.jpg

Lasten peruselvytys

Jos lapsi menettää tajuntansa eikä hengitä, seurauksena on aivovaurio ja sydänpysäys. On pidettävä huolta, että lapsi saa ilmaa keuhkoihin ja että sydän lyö. Noudata suosituksia ja huomaa, että yli ja alle 1-vuotiaiden ensiavussa on tiettyjä eroja.

[Lue lisää]
turvatukehdus.jpg

Jos lapsi uhkaa tukehtua

Tukehtumisessa ihminen ei saa ilmaa. Siihen voi olla useita syitä:

[Lue lisää]
turvakooma.jpg

Jos lapsi on tajuton tai sekavassa tilassa

Jos lapsi on joutunut onnettomuuteen ja menettänyt tajuntansa, sinun on ensimmäiseksi tarkistettava hänen tajuntansa ja hengityksensä. Puhu hänelle koko ajan. On tärkeää yrittää pitää yllä huomiokykyä ja samalla lohduttaa lasta. Lapsi voi läpikäydä useita tiedottomuuden tasoja ja herätä tajuttomuudesta. Lapsi voi olla pahoinvoiva, sekava ja uninen.

[Lue lisää]
turvaepilepsia.jpg

Jos lapsella on epilepsia- tai astmakohtaus

Miten tulee toimia, jos lapsella on epilepsiakohtaus, astmakohtaus tai valekuristustauti?

[Lue lisää]
turvahaava.jpg

Jos lapsella on verenvuoto

Kolhuille alttiit lapset saavat erilaisia haavoja. Ulkoisia, sisäisiä ja pintahaavoja tulee hoitaa eri tavalla.

[Lue lisää]
turvakuume.jpg

Ensiapu sairauksissa

Korkea kuume voi johtaa erilaisiin vakaviin tiloihin, kuten kuumekouristuksiin ja aivokalvontulehdukseen.

[Lue lisää]
turva-allergia.jpg

Allergia voi yllättää

Allergia on kehon muuttunut tapa reagoida kohteisiin, jotka ovat pohjimmiltaan vaarattomia. Niitä ovat esimerkiksi punkki, home, eläimen turkki, erilaiset ruokatavarat ja lääkkeet, tietyt metallit sekä heinien ja puiden siitepöly.

[Lue lisää]
turvapuutarha.jpg

Jos lapsi saa myrkytyksen

Myrkytys on pikkulasten tavallisimpia vahinkotapauksia. Tärkeintä on selvittää, mille lapsi on altistunut.

[Lue lisää]
turvapisto.jpg

Jos lapsi saa pistoksen tai pureman

Eläinten tai hyönteisten pistokset ja puremat voivat olla vahingollisia. Yleensä selvitään kuitenkin hyvällä ja ripeällä hoidolla.

[Lue lisää]
turvahaava.jpg

Jos lapsi saa pää- tai niskavamman

Lapset kolhivat itseään helposti ja saavat kuhmuja päähänsä. Ne ovat yleensä vaarattomia, vaikka mustelma olisikin iso.

[Lue lisää]
turvamurtuma.jpg

Jos luut saavat kolhuja

Syli- ja pikkulapsilta katkeaa harvoin luu. Tavallisin murtuman muoto on solisluun taipuminen ja sijoiltaan meno katkeamatta, mutta lapset voivat saada myös poikittaisen solisluun murtuman.

[Lue lisää]
turvapalo.jpg

Paloturvallisuus ja palovammat

Turvallisuuden takia on tärkeää, että jokaisessa asuinkerroksessa ja mieluiten joka huoneessa on palovaroitin. On mahdollista asentaa myös sarjaan kytkettäviä palovaroittimia. Silloin hälytys kulkee asunnon kaikkiin varoittimiin yhden niistä lauetessa. Saatavilla on johdoton järjestelmä, joka on yhtä helppo asentaa kuin tavallinen palovaroitin.

[Lue lisää]
turvaaurinko.jpg

Kylmä ja kuuma voivat olla vaaraksi

Kuumuus ja kylmyys voivat aiheuttaa lapselle vahinkoa. Auringossa on oltava tarkkana auringonpolttamien ja lämpöhalvauksien vuoksi, kylmässä ilmassa puolestaan on hypotermian ja paleltumien uhka.

[Lue lisää]
trampo_420.jpg

Trampoliini: kaksiteräinen miekka

Trampoliini on hauska tapa liikkua. Toisaalta hyppiminen trampoliinilla on lasten toiseksi yleisin vamman aiheuttaja. Suurin osa onnettomuuksista johtuu turvatoimista laistamisesta.

[Lue lisää]
Poika puhaltaa ilmapalloa

Ilmapallojen puhaltaminen kielletty?

Jos lapsesi on alle 8-vuotias, hänen suositellaan puhaltavan ilmapalloja vain aikuisen valvomana. 

[Lue lisää]
Lapsi ja kännykkä

Säteilytämmekö lapsemme sairaiksi?

Sähkömagneettinen säteily saattaa olla vaarallista varsinkin lapsille.

[Lue lisää]
kuumeen_mittaaminen_420.jpg

Peppu- vai kainalolämpö vauvalta?

Tarkimman kuumemittauksen saa pepusta. Vastasyntyneillä ja keskosilla peppumittaus saattaa aiheuttaa komplikaatioita, mutta mittauksen vaarallisuudesta ei ole näyttöä.

[Lue lisää]

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.