Jos lapsi äkkiä yskii tai hengittää raskaasti, on ensimmäisenä asiana tutkia, ettei suussa tai nielussa ole vierasta esinettä. Myös yli pariviikkoiseksi pitkittyneen yskän syy kannattaa selvittää, sillä yskä voi kertoa lääkärinhoitoa vaativasta tilasta.

Viimeksi päivitetty 19.4.2011

Flunssa


 


Yskä ja raskas hengitys voivat johtua monista seikoista, mutta yleisimmin syynä on flunssavirus. Flunssaan liittyvä yskä paranee yleensä itsekseen parissa viikossa. Hoitona ovat normaalit flunssan hoitokeinot: lepo, riittävä nesteen juominen ja tarvittaessa lapsille sopiva särkylääke.

Lapsen oloa voi koittaa helpottaa esimerkiksi höyryhengityksellä. Lima on helpompi yskiä ulos, kun lapsi viedään hengittelemään kylpyhuoneeseen, jonka ilmassa on suihkun jäljiltä runsaasti vesihöyryä. Lisäksi esimerkiksi lusikallinen hunajaa voi vähentää yskimisen tarvetta.

Vierasesine

Kova ja äkillisesti alkava yskä viittaa siihen, että lapsi on vetänyt henkeensä jonkin vierasesineen. Yskä voi kuitenkin laantua jonkin ajan kuluttua. Esimerkiksi pienet leikkipalikat saattavat päätyä leikin lomassa lapsen suuhun ja sitä kautta hengitysteihin. Ensiaputaidot onkin hyvä pitää ajan tasalla vierasesinetapaturmien varalta.

Joskus vierasesine aiheuttaa oireita vasta viiveellä ja oireena on lähinnä pitkittynyt yskä. Vaarana on, että lapselle kehittyy esineen vuoksi tulehdus esimerkiksi keuhkoputkeen. 

Synnynnäinen epämuodostuma

Vinkuva tai pihisevä hengitys voi sylilapsilla olla merkkinä ahtaasta kurkusta, synnynnäisestä ja yleensä vaarattomasta tilasta, joka korjaantuu kasvun myötä.

Pihinästä kannattaa mainita neuvolassa tai lääkärintarkastuksessa. Jos lapsen hengitys vaikuttaa vaivalloiselta, on syytä viedä lapsi lääkäriin heti.

Ahtauttava keuhkoputkitulehdus

Joskus keuhkoputkitulehdus pahenee ns. infektioastmaksi. Infektioastmassa keuhkoputkiin kertynyt lima ja turvonneet limakalvot vaikeuttavat hengittämistä. Vaivaa esiintyy etenkin alle kolmevuotiailla lapsilla.

Oireina infektioastmassa esiintyy tyypillisiä astmaoireita: limaista, puuskittaista yskää, hengityksen vinkumista ja rohinaa sekä tiheää hengitystä. Joskus ilmenee viikkoja kestävää, pitkittynyttä yskää. Usein yskänpuuskat iskevät leikkiessä tai nauraessa. Oireet saadaan yleensä hyvin hallintaan lääkityksen avulla.

Ilmatiehyttulehdus

Ilmatiehyttulehdus on yleisimmin rs-viruksen aiheuttama infektio, jossa keuhkorakkuloihin kertyy sitkeää limaa. Pieni lapsi ei välttämättä saa yskittyä sitkeää limaa pois, minkä vuoksi lapsen hengitys voi vaikeutua.

Sairaus on tyypillisin pienille, alle vuoden ikäisille lapsille. Imemisen heikkous, väsyneisyys, hengen haukkominen ja ihonvärin harmaantuminen ovat merkkejä pikkuvauvan hengitysvaikeuksista. Jos näitä oireita ilmenee, on syytä hakeutua heti lääkäriin. Pieni potilas saattaa tarvita sairaalahoitoa.

Astma

Astma alkaa lapsilla usein leikki- tai kouluikäisenä. Sairaudessa keuhkoputkien limakalvoilla on tulehdusta, mikä aiheuttaa lisääntynyttä limaneritystä. Lisäksi limakalvot ovat turvonneet ja herkät erilaisille ärsykkeille, kuten lämpötilanvaihteluille, siitepölylle ja tupakansavulle.

Viikkoja jatkuva ja etenkin yöllä pahentuva yskiminen ja limaisuus voivat viitata astmaan. Jos oirelistaan kuuluu lisäksi hengenahdistusta ja uloshengityksen vinkumista, on astman mahdollisuus varteenotettava.

Muita mahdollisia syitä

Muista oireista riippuen yskä voi olla merkkinä myös sellaisista sairauksista kuin keuhkotulehdus, keuhkoputkentulehdus, hinkuyskä, valekuristustauti tai kurkunpääntulehdus.

Lähteet: Terveyskirjasto, THL, HUS

Mitä mieltä olet artikkelista?