Olet täällä: Lapsi> Tarvikkeet> Odottaja ostoksilla

Odottaja ostoksilla

Odottaja ostoksilla

 Raskaana oleville on tarjolla monenlaisia täsmätuotteita. Äitiysvaatteitakin on joka lähtöön mammafarkuista masutuubeihin. Mitä kaikkea odottaja tarvitsee?
Raskaus – mikä ihana syy shoppailuun! Tarvitaan ainakin mammafarkut, äitiysliivit, tukivyö...vai tarvitaanko sittenkään? Odottajien ostosmieltymykset ovat erilaisia, toiset haalivat itselleen koko arsenaalin mammatuotteita ja toiset päättävät pärjätä perusvermeillä.

 

Vähilläkin hankinnoilla selviää, mutta toisaalta raskausaikana on luvallista myös hemmotella itseään ja nauttia ainutlaatuisesta elämäntilanteesta. Raskauden jälkeen vaatteiden ja tarvikkeiden ei tarvitse jäädä kaappiin pölyttymään: äitiystavaralla on yleensä kohtuullinen jälleenmyyntiarvo, ja itselle tarpeettomiksi jääneillä kamppeilla voi toki ilahduttaa vaikkapa odottavaa ystävää.

 

Tässä valikoima odotusajan tarpeistoa - turhanpäiväistä vai tuikitarpeellista? Päätä itse!

 

 

Monenmoista mammavaatetta

 

Odottava äiti voi halutessaan uusia raskausajaksi vaikka koko vaatekaappinsa, tarjontaa kyllä riittää aina erityisistä raskausalusvaatteista odottajan bisnesvetimiin. Muoti on kuitenkin ollut pitkään sellaista, että monia tavallisia vaatteitakin voi käyttää raskausaikana: esimerkiksi tunikat, joustavat neuleet ja pitkät topit käyvät hyvin odottajallekin, samoin kuin hipster-malliset alushousut. Housut ja hameet eivät sen sijaan aina taivu kasvavan vatsan tarpeisiin, ja yleisin mammavaatehankinta lieneekin juuri äitiyshousut. Housuja on sekä vatsan päälle nousevia että sen alle jääviä ”under the belly”-malleja.

 

Äitiysvaatteiden tarve riippuu jonkin verran toki vuodenajastakin: kesällä kumpuaan kasvattava voi tepastella kepeästi leggingseissä ja topissa, kun taas talviaikaan vatsan kanssa tarpova saa pähkäillä, miten mahduttaa maha talvitakin suojaan. Jos vetoketju ei mene kiinni ja pakkanen paukkuu, voi äitiystakin osto olla pakkorako.

 

Jos äitiysvaatteisiin investointi ei houkuttele, voi omia vaatteitaan muokata pienillä lisävarusteilla odotusvaatteiksi. Masutuubin avulla tavallinen paita saa lisää pituutta, eikä raskausvatsa pilkota paidan alta. Housuille ja farkuille puolestaan saa jatkoa säädettävillä jatkopaloilla.

 

 

Tukea ja turvaa

 

Varsinkin raskauden loppuvaiheessa sopivan nukkumisasennon löytäminen voi ison vatsan kanssa olla vaikeaa, koska kehon painopiste on muuttunut. Jos tavallisista tyynyistä ei ole tarpeeksi tukea, voi kokeilla raskaustukityynyä. Tyyny laitetaan kylkiasennossa vatsan ja patjan väliin. Sen luvataan ehkäisevän lihasten ja selkärangan kuormitusta sekä raskausarpien muodostumista. Toinen odottajille markkinoitava tyyny on jalkojen väliin laitettava unituki, joka puolestaan vähentää lonkan ja lantion alueelle kohdistuvaa painetta.

 

Autoilevien odottajien vatsan turvaksi on tarjolla turvavyön alennin. Se ohjaa turvavyön lantio-osan alas, jotta mahdollisessa jarrutus- tai kolaritilanteessa vyö ei puristaisi vatsaa.

 

Vatsan ja erityisesti alaselän painetta helpottamaan voi hankkia tukivyön. Tukivyötä voi käyttää alkuraskaudesta lähtien ja niitä on saatavilla sekä tarralla säädettäviä malleina että saumattomina, tuubimallisina tukivöinä.

 

Pahoinvoinnin ja arpien estoon

 

Raskauspahoinvointia voi koettaa taltuttaa pahoinvointia estävillä rannekkeilla. Niiden tehon kerrotaan perustuvan akupainantaan: rannekkeiden sisäpinnalla olevat pienet nappulat hierovat tiettyä ranteen akupistettä, jonka stimulointi ehkäisee ja lieventää pahoinvoinnin tunnetta.

 

Raskausarpia ehkäiseviä voiteita – ja öljyjä on markkinoilla lukuisia. Niitä suositellaan käytettäväksi koko raskausajan päivittäin vatsan, reisien, rintojen ja lantion alueelle. Ahkera rasvaaminen vaikuttaa ihon kimmoisuuteen, ja voiteilla voi mahdollisesti saada jo syntyneitä arpia haaleammiksi.

 

 

Huvin vuoksi

 

Jos vatsansisäistä elämää tekee mieli tutkailla useammin kuin neuvollakäynneillä, voi kotiinkin hankkia sydänäänien kuuntelulaitteen eli kotidopplerin. Sydämen jumputuksen saa dopplerin kautta kuulumaan raskausviikolta 12 lähtien. Sydänääniä voi myös tallentaa tietokoneelle muistoksi tai lähettää vaikka tulevien isovanhempien ihailtavaksi.

 

Vatsan päällä keikkuva raskauskaulakoru pitää liikkuessaan pientä helinää, jonka sikiö kuulee noin raskauden puolivälin jälkeen. Synnyttyään vauvan uskotaan tunnistavan helinän ja rauhoittuvan sen kuultuaan.

 

Tai miten olisi ikuinen mahamuisto vaikka vauvanhuoneen seinää koristamaan? Raskausmahasta voi nimittäin tehdä taideteoksen koristeltavalla masukipsillä.

 

Teksti: Hanna Brockman
Kuva: iStockphoto

 

Lue lisää tavaroista ja tarvikkeista:



Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 6
Netistä
Kirjoittaja TanjaK 30.11.2010
Minä olen kerennyt kerätä jo aika hyvän valikoiman äitiysvaatteita. Odotan nyt nimittäin neljättä kertaa. Osa vaatteista ei vaan harmi kyllä mahdu enää, vaikka olivat ihan sopivat ensimmäisen raskauden aikana =) Kannattaa "kiertää" nettikaupat läpi, valikoimaa on netissä hyvin ja hinnat ovat huokeammat. Osassa verkkokaupoista http://www.mamamia.fi saa paketin ilman toimitusmaksua, joten sitäkään ei kannata turhaan ujostella
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Tampereella on äitiysvaatteita Pepinolla
Kirjoittaja muumimamma 16.11.2010
Tai oli, kunnes se liike muutti tässä syksyllä Pirkkalan puolelle Partolaan. Mut sehän on melkein Tampere, helppo mennä kuitenkin. Valikoima laajeni ainakin se on hyvä puoli se.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Äitiysvaatteita Tampereelta?
Kirjoittaja Masun kasvattaja 01.04.2010
Tampereelta ei löydy mistään äitiysvaatteita?! H&M on ainoa liike, ja siellä on yleensä koot loppu... :( Olisiko hyviä neuvoja, mistä muualta osaisin katsoa? Lähes kaikki liikkeet olen jo käynyt.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
vähälläkin pärjää
Kirjoittaja Maria 12.03.2010
Olen ostanut muutaman mammapaidan, mutta tavallisia tunikoita olen käyttänyt. mammaalusvaattet olivat tärkeitä minulle, tukivyöstä on ollut erittäin paljon apua. Ja yksi tärkeimistä oli instrun tukisukkahousut (35€), mutta ne ovat pelastaneet turvotuksista ja suonikohjuista. SUOSITTELEN! Talvitakin ostin riveristä alennusmyynnistä, xl kokoa, yhdet housut kans :) monia vaatteita sain kavereilta. Rasvana vichya ja tavallista doven bodylotionia, ei tullut yhtään arpea, rasvasin itseäni 2 kerta päivässä. Muuta en tarvinnut.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Pahointiranneke
Kirjoittaja caradoon 12.03.2010
Erittäin vaikeaan raskausoksenteluun kokeilin noita rannekkeita ja ne hieman lievensivät hajujen ja pahoinvoinnin voimakkuutta. Toisaalta ovat äärettömän kivuliaat ja rikkovat ihon akupistettä painavan pallon kohdalta jo päivässä. Apteekissa kalliit, Kärkkäiseltä saa muutamillla euroilla.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Turhia suurin osa
Kirjoittaja Lintunen 12.03.2010
Itse ostin kahdet housut, masutuubin ja turvavyön alentimen ja olen siis ollut koko tämän kylmän talven raskaana. Jos äitiystakkia tarvitsee, kannattaisi enemmin etsiä kirpparilta siisti omaa kokoa isompi talvitakki, pääsee paljon halvemmalla. Etenkin kaikki raskausarpia ehkäisevät voiteet ja rasvat ovat turhaa rahastusta. Tavallinen rasvainen perusvoide ajaa ihan saman asia eikä maksa mansikoita. Selkäkivuista kärsivälle tukivyöstä saataa kyllä olla todellista hyötyä. Sen sijaan älyttömän hintaisen raskaustukityynyn korvaa tavallinen napakka tyyny aivan hyvin...
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustajat: Hanna Brockman, Jaana Kinnari


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.