Vauvauimareilla parempi tasapaino

On pitkään arvuuteltu, hyötyykö lapsen kehitys vauvauinnista. Nyt asia on tutkittu. Vauvauinti nopeuttaa tasapainon kehitystä, esittää tuore tutkimus.
Vauvauimari

Uiminen on kehitystä tukeva harrastus vauvalle. (Kuva: iStock)

Psykologian professorit Brian Hopkins ja Hermundur Sigmundsson mittasivat 19 vauvauimarin ja 19 maakrapuvauvan kehitystä. Lapset valittiin ekonomisesti samanlaisista perheistä, jottei perheen sosioekonominen taso vaikuttaisi tulokseen.

Uimarit ottivat polskintatunteja 2–3 kuukautisesta 7-kuiseksi saakka. Tunteihin kuului kelluvan lautan kanssa leikkimistä, sukellusta, hyppyjä veteen, tasapainottelua vanhemman käden päällä ja esineiden poimimista vedestä.

Viisivuotiaana sekä lapsena uineiden että kuivalla maalla kasvaneiden lapsien kehitys testattiin. Neuvolan testejä muistuttavassa kokeessa lapset hyppivät narua, pyörittivät palloa, heittivät hernepussia ja kävelivät varpaillaan.

Tulokset osoittavat tutkijoiden mukaan yksiselitteisesti, että vauvauinti vaikuttaa vielä viisivuotiaiden motorisiin taitoihin.

"Havaitsimme selkeästi, että vauvana uineet lapset olivat parhaita harjoituksissa, jotka liittyivät tasapainoon ja asioihin tarttumiseen", Sigmundsson kertoo tiedotteessa.

Teksti: Jarkko Uro

Lue myös:

Vauvan kanssa uimaan
Haukotus ei tartu vauvaan
Vauvat itkevät kansallisväreissä
Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.