Pienelläkin vauvalla on hoksottimet kohdallaan: vauvalla on oikeustajua, hän ymmärtää huumoria ja osaa jopa tulkita koiran haukkua. Lue uusista tutkimustuloksista, millä tavoin vauva on älykäs.

Viimeksi päivitetty 21.5.2012

Uudet tutkimukset todistavat aivan pienienkin vauvojen älyävän monia mielenkiintoisia asioita ja havainnoivan tarkasti ympäristöään. Tässä viisi hauskaa todistetta vauvan nokkeluudesta.


 


1) Vauva on viritetty “äiti-kanavalle”

Montrealin yliopiston tutkijat havaitsivat, että vauvan aivot aktivoituvat ainutlaatuisen voimakkaalla tavalla silloin, kun vauva kuulee äitinsä äänen. Tutkimuksessa nukkuville vastasyntyneille laitettiin päähän elektrodit, joiden avulla seurattiin vauvojen reaktioita oman äidin ja naispuolisten hoitajien tekemiin vokaaliääniin. Aivokäyrät todistivat, että jo alle vuorokauden ikäinen vauva tunnistaa oman äitinsä äänen.

Lue myösÄidin ja vauvan sydämet lyövät tasatahtia

2) Vauva osaa puhua koiraa

Tai tarkemmin ottaen, vauva osaa tulkita koiran haukkua, vaikka ei olisi koskaan ollut koirien läheisyydessä. Brighamin yliopiston tutkijat havaitsivat, että jo kuuden kuukauden ikäiset vauvat osasivat yhdistää koirien äänet ja ilmeet oikein: vauvat tunnistivat koirien kuvista ja äänistä, mikä koira murisi vihaisesti ja mikä taas haukahteli ystävällisesti. Toisin sanoen, vauvat osaavat tulkita ääniin liittyviä tunteita.

Lue myös: Maailma kiinnostaa vauvaa

3) Vauva ymmärtää viidakon lait

Harwardin yliopiston psykologit suunnittelivat kokeen, jossa näyttivät vauvoille kahden eri kokoisen palikan kohtaamista. Palikoilla oli ihmisten kasvot ja testissä palikat halusivat päästä toistensa ohitse. Testatut 8-10 kuukauden ikäiset vauvat ilmensivät hämmästystä, mikäli suurempi palikka siirtyi sivuun ja päästi pienemmän palikan ohitseen. Vauvat olivat odottaneet, että suurempi palikka pääsisi ensin.

Lue myös: Oppiminen ensi vuorovaikutuksen aikana

4) Vauvalla on vahva oikeustaju

Brittiläisen Kolumbian yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että vauvoilla on selkeä oikeustaju: he eivät halua, että huonoa käytöstä palkitaan ja toisaalta heidän mielestään on oikein, että huonosti käyttäytynyt saa teostaan rangaistuksen. Tutkijat simuloivat tilanteita näyttämällä vauvoille käsinukke-esityksiä. Vauvan halu nähdä oikeuden toteutuvan alkoi kahdeksan kuukauden iässä. 

Lue myös: Vauvan aistit

5) Vauva osaa kertoa vitsejä

Vauvat ymmärtävät vitsien päälle jo ennen kuin osaavat puhua. Millainen on vauvan käsitys hauskasta vitsistä? Vaikkapa se, kun ollaan antavinaan lelua toiselle lapselle mutta vedetäänkin lelu pois viime hetkellä. Se jos mikä naurattaa, varsinkin kun leikkiä toistetaan uudestaan ja uudestaan. Australialaisen Charles Sturt –yliopiston tutkijat havainnoivat vauvoja ja huomasivat, että tällainen vitsailu kehittyy vauvoilla vuoden ikään mennessä.

Teksti: Hanna Brockman
Kuva: Crestock

Lähde: Parentcentral

Lue myös:

Vauvan ensimmäiset kuukaudet
Vauvat lukevat huulilta
Lapsi oppii koko kehollaan

Mitä mieltä olet artikkelista?