Lapsi on yhä omatoimisempi ja kokeilee mielellään omia taitojaan. Hän oppii parhaiten juuri kokeilemalla ja muita ihmisiä jäljittelemällä. Lapsen sanavarasto kehittyy huimaa vauhtia.

Viimeksi päivitetty 13.10.2010

Nyt lapsi alkaa selviytyä monista asioista itse: Syöminen sujuu ehkä jo melko siististikin, ja lapsi saa puettua ja riisuttua ainakin hattunsa. Omatoimisuus lisääntyy, mutta erilaiset toimet ottavat vielä aikansa. Vanhemmasta se on joskus turhauttavaa, mutta yritä silti varata aikaa esimerkiksi pukemiselle niin, että lapsi saa mahdollisuuden kokeilla taitojaan ja harjoitella.


 


Lapsi oppii kokeilemalla

Lapsi itsenäistyy ja liikkuu suuremmalla alalla. Hän etenee vikkelästi paikasta toiseen, mikä tekee vanhemmankin elämästä kiireisempää. Lapset ovat luonnostaan uteliaita ja haluavat tutkia ja kokeilla niin ympäröivää maailmaa kuin omia taitojaankin.

Lapset oppivat juuri kokeilemalla. He huomaavat, että portaat ovat liian korkeat, lattia juostessa liukas ja että ei tunnu mukavalta, jos kolauttaa päänsä pöytään. Joskus voi olla vaikea tietää, pitäisikö lapsen antaa jatkaa tutkimusmatkaansa vai kannattaako tilanteeseen puuttua ennen kolhuja.

Puhe kehittyy yksilöllisesti

Lapsi ilmaisee mielipiteitään yksinkertaisilla sanoilla ja lauseilla, verbeillä ja eleillä. Tälle kasvujaksolle on tyypillistä valtava kielellisen kehityksen ja sanavaraston kasvu. Lapsen puhe ei kuitenkaan pysy kehitysharppauksen tahdissa. Useimmat lapset ymmärtävät viisi kertaa enemmän sanoja kuin mitä he pystyvät itse ilmaisemaan.

Kielellinen kehitys on hyvin yksilöllistä. Jotkut lapset puhuvat tässä iässä jo lausein, mutta monet oppivat puhumaan vasta paljon myöhemmin. Jotkut lapset oppivat uusia sanoja, mutta ”unohtavat” jo oppimiaan. Toiset taas pysyvät samalla kehitystasolla pitkään, ilman näkyvää kehitystä. Lapset, jotka alkavat puhua myöhään, opettelevat vain ensin muita taitoja.

Lapsi oppii matkimalla

Lapsi on nyt täysin tietoinen omasta itsestään itsenäisenä yksilönä. ”Minä” ja ”minun” ovat avainsanoja hänen sanavarastossaan. Lapsi kääntyy yhä useammin muiden ihmisten puoleen halutessaan esimerkiksi tavaran, johon ei itse ylety – tämä on tärkeä askel tiellä esineiden ja asioiden jakamiseen ja yhteistyökyvyn kehittymiseen.

Tässä iässä erittäin tyypillistä käyttäytymistä on toisten matkiminen, etenkin vanhempien ja isompien lasten. Näin lapsi oppii uudenlaista käyttäytymistä ja uusia taitoja.

Mitä mieltä olet artikkelista?