Raskausmasennustako?

Sannukka 15.04.2009

Kysymys:
Luin sivustoilta raskausmasennuksesta. Olen rv. 28 ja oloni huononee päivä päivältä. En ole nukkunut muutamaan kuukauteen kunnolla ja olen kovin väsynyt. Olen myös erittäin äreä ja kiukkuinen. Saatan herätä keskellä yötä itkemään. Minua ei huvita tehdä mitään, eikä töistä tule juurikaan mitään. Menimme juuri naimisiin mieheni kanssa (n.1kk sitten) ja luulen, että sen jälkeen tilani on pahentunut. Olin häiden jälkeen 3 pv sairauslomalla raskausuupumuksen vuoksi, mutta tuntuu ettei neuvola ota tosissaan oireitani. Kaikki on kuulemma normaalia. Miten jaksaisin herätä seuraavana aamuna? Vauva voi onneksi hyvin, ja hän tuntuukin olevan ainoa elämän ilo ja vain hänen vuokseen jaksan päivästä toiseen. Mikä siis avuksi?


Vastaus:
Hei Sannukka.

Ikävä jos koet, ettei neuvola n henkilökunta ole pystynyt sinua kuulemaan. Näkisin kuitenkin neuvolan olevan sen paikan, jossa yhdessä lähtisitte miettimään, mistä on kyse. Ensinkin riittävän levon saanti on tärkeätä, jotta jaksat valmistua elämän muutokseen. Väsyneenä kaikki tuntuu paljon pahemmalta.
 
Elämässäsi on  lyhyessä ajassa tapahtunut suuria muutoksia; raskaus ja naimisiin meno. Raskaus on valmentava aika vanhemmuuteen kasvuun ja se saa monenlaisia ajtuksia ja muistoja liikkeelle. Tuntemukset ja tunnelmat  evät välttämättä ole aina tietoisia, mutta saattavat silti vaikuttaa ja hämmentää mieltä, mistä oikein on kyse.
 
Väsymyksen hoitamisen lisäksi olisi mielestäni Sinun tärkeä päästä keskustelemaan jonkun kanssa. Neuvolasta saat tarkemmin tietää kenen puoleen kääntyöä keskustelemaan.
 
 
Outi Ansamaa, pari- ja seksuaaliterapeutti, Feliciatas Klinikka
Share/Bookmark

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.