Heiaii 18.03.2008
Kysymys:
Hei, miulla alkoi kuukautiset 5 päivää myöhässä. Kuukautiset olivat todella niukat normaaliin verrattuna ja kestivät vain 4 päivää (normaalisti 4-5 kuukautispäivänä joudun pitämään tamponia ja sidettä, ettei sattuisi vahinkoa, tämän jälkeen kuukautiset jatkivat vielä päivän pari) Olen tuntenut alavatsassa painetta, lämpöä, menkkakipujen tapaisia tuntemuksia, pistelyä, vihlaisuja... En ole uskaltautunut tekemään testiä. Kysynkin nyt että onko mahdollista, että olisin raskaana, vaikka minulla "oli menkat"...?
Vastaus:
Hei,
On hyvinkin mahdollista, että olet raskaana. Vaikka oletkin vuotanut, on raskaus mahdollinen. Tällaisessa tilanteessa olisi erityisen hyvä tarkastaa, ettei kyseessä ole kohdunulkoinen raskaus.
Kehotankin sinua tilaamaan mahdollisimman nopeasti ajan gynekologille, koska, jos kyseessä on kohdunulkoinen raskaus, voi seurauksena olla sisäinen verenvuoto ja vaaratilanne sinulle. Suosittaisin hankkiutumaan tutkimuksiin jo ennen pääsiäistä. Verestä otettavasta nk. kvantitatiivisesta HCG-näytteestä (verestä otettava raskauskoe) voi päätellä usein aika paljon, mutta myös alavatsan ultraäänitutkimus on tarpeen. Tavallinen virtsasta otettava raskauskoe ei ole välttämättä positiivinen kohdunulkoisen raskauden kyseessäollessa ja voi näin viivyttää oikean diagnoosin saamista.
Tiina Hakala-Ala-Pietilä, Felicitas-KlinikkaLKT, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri |
 |