Liian paljon lapsivettä?

Huolestunut  04.11.2009

Kysymys:

Kävin rakenneultrassa, jossa todettiin kaiken muun olevan normaalia paitsi lapsivettä olevan runsaasti. Sikiön vartalon ympärysmitta oli myös suurehko, tosin vielä käyrän ylärajan alapuolella. Virtsa oli puhdas. Lääkäri päätti teettää sokerirasitustestin, mutta pääsen tutkimukseen vasta puolentoista viikon kuluttua.

Kyselyyni lapsiveden runsaasta määrästä ja vartalomitasta lääkäri ei lähtenyt arvuuttelemaan mahdollisia syitä, mainitsi yhdeksi vaihtoehdoksi raskausajan diabeteksen. Huolestuin tietysti asiasta ja luin mm. Vernerin sivuilta, että runsas lapsiveden määrä saattaisi viitata kehityshäiriöihin. Mistä tässä mahdollisesti voisi olla kyse, jos ei raskausdiabeteksesta? Kiitos jo etukäteen vastauksestanne!



Vastaus:
Runsas lapsiveden määrä voi tosiaan viitata raskausdiabetekseen ja joskus (onneksi harvoin) sikiön rakennepoikkeavuuksiin, mutta silloin lapsivettä on epätavallisen runsaasti (kohtu on iso ja pinkeä). Suurehko vartalon ympärysmitta viittaa kyllä osaltaan enemmän mahdollisen raskausdiabeteksen suuntaan.
 
Kysymyksestäsi ei käy ilmi raskausviikot; ne vaikuttavat myös asiaan. Lapsiveden määrä on suurimmillaan siinä 30. raskausviikon kohdalla. Mene siis ensin tuohon sokerirasitukseen ja sen jälkeen perinatologin vastaanotolle, jos asia ei muuten selviä. Vernerin nettisivut ovat hyvät, mutta voivat aiheuttaa välillä turhaakin ahdistusta.
 
 
Tapio Kurki, Felicitas-Klinikka
dosentti, perinatologian erikoislääkäri
Tapio Kurki


Lisää kysymyksiä ja vastauksia raskaudesta

Share/Bookmark

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.