Ennenaikaisuuden ennustaminen

Siiri rv 30 14.08.2008

Kysymys:
Voiko ennenaikaisuutta ennustaa ja ennaltaehkäistä tilanteessani? Odotan kolmatta lastani rv30+4. Edelliset lapseni ovat syntyneet rv35 ja rv36 melko vauhdikkaasti alkaen lapsiveden menolla. Syitä ennenaikaisuuksiin ei koskaan saatu selville. Muutamaa päivää ennen molempia synnytyksiä on edeltänyt gyn. tarkastus, jossa synnytyksen ei nähty edenneen vielä lainkaan. Nyt rv23 todettiin kohdunkaulan pituudeksi 28mm (uä), kohdunsuu "sormelle auki" ja vauvan pää alhaalla. Seuraavissa kontrolleissa rv 24 ja 27 toinen gynekologi totesi ainoastaan tunnustelemalla tarjoutuvan osan olevan niin korkealla, ettei kokenut tarpeelliseksi tutkia kohdunsuun tilannetta (rv27 epäselvä merkintä "sp 23m"??). Muita kontrolleja ei myöskään sovittu, kun minulla ei ole ollut erityisemmin supistelujakaan (lukuunottamatta normaaleja kivuttomia supistuksia ja satunnaista alavatsan kuukautiskipumaista poltetta). Minulla mietityttää nyt se, onko tarjoutuvan osan korkeus riittävää tilanteeni arvioimiseksi, varsinkin kun avautumisvaiheeni ovat olleet aiemminkin melko huomaamattomia. Olen liikkunut vielä suht' normaalisti lääkärin ohjeen mukaan. Tosin pidempiä kävelyjä, ylimääräisiä kyykkimisiä ja nosteluja olen vältellyt. Käyn vielä töissä normaalisti (teen tosin suurimmaksi osaksi etätöitä kotoa käsin). Minulta on tutkittu rv21:lla tulehdukset (vagicultit ja glue-solut), joiden tulokset olivat negatiiviset. Kannattaisiko siis mielestänne varata vielä ylimääräinen tutkimusaika gynekologille (käyn yksityisellä) vai jäädä odottelemaan rv36:n rutiinitarkastusta? Entä miten liikkumiseen tulisi suhtautua ja olisiko syytä vielä tehdä uudet tulehduskokeet?


Vastaus:


Kyllä vain voi ja kannattaakin ainakin sinun tapauksessasi. Sinulla on n. 3-4 -kertaisesti lisääntynyt ennenaikaisuuden riski juuri edellisten keskoslastesi takia. Kohdunsuun tilaa voi mitata paremmin (luotettavammin) emätinultraäänen avulla (pituus, avautuminen) ja ainakin yliopistosairaaloissa on ns. biokemiallisia mittatikkuja (testejä), esim. HUS/HYKS/NKL:lla Actim-Partus/Prom-testit osoittamaan keskosriskiä. Tarjoutuvan osan korkeudella ei ole juurikaan merkitystä ennenaikaisuuden ennakoimisessa. Liikunta on lähinnä kevyttä, esim. vain kävelyä. Tulehduskokeet voi ottaa uudestaan, mutta yleensä ne eivät muutu huonompaan suuntaan. Taustasi takia sinun pitäisi olla jatkossakin sairaalan äitiyspoliklinikan tiiviissä seurannassa. Yimääräinen gynekologinen tarkastus yksityisesti on siten varmasti hyödyllinen kohdallasi.

Tapio Kurki, Felicitas-Klinikka
dosentti, perinatologian erikoislääkäri
Tapio Kurki
Share/Bookmark

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.