B-streptokokki, GBS, on hankala bakteeri

Vilma 02.02.2009

Kysymys:
Hei, Esikoiseni sai streptokokki B:n aiheuttaman infektion synnytyksessä ja oli viikon antibioottihoidossa lastenosastolla. Vauva oli todella sairas, mutta toipui. En saanut antibioottia synnytyksessä, koska minulla ei ollut oireita raskausaikana. Synnytys oli todella nopea. Bakteeriviljelyssä lapsesta löytyi runsaasti bakteeria ja itse kuumeilin synnytyksen jälkeen. Kokemus oli meille vanhemmille vaikea ja järkyttävä. Haaveilemme toisesta lapsesta. Olen kuitenkin huolissani tilanteesta. Uskallanko hankkia toista kokemani jälkeen? Toinen synnytys olisi varmasti todella nopea, enkä ehtisi saada antibioottia. Voiko bakteeria hoitaa ennen synnytystä jotenkin? Onko jotain muita asioita, joita minun tulisi ottaa huomioon? Kiitos jo etukäteen!


Vastaus:
B-streptokokki eli GBS on hankala bakteeri raskauden aikana. GBS altistaa myöhäisille keskenmenoille ja ennenaikaiselle synnytykselle. Siten tuo bakteeri kannattaa tutkia (emättimen bakteeriviljelyllä) ja hoitaa pois.
 
GBS ei pysy kuitenkaan koko raskautta hoidettunakaan pois, vaan tulee herkästi takaisin. Oleellista on kuitenkin päästä ns. "hyville raskausviikoille" eli yli 30 raskausviikon. Tämän jälkeen GBS ei yleensä kannata enää hoitaa raskauden aikana, mutta synnytyksen aikana annetaan antibioottisuojaus. Tämä on jo ihan valtakunnallinen käytäntö.
 
Sinun tapauksessasi antibioottisuojaus on joka tapauksessa aihellinen, jotta toinen lapsesi ei saisi tätä bakteeria eikä se aiheuttaisi sinulle itsellesikään infektiota toistamiseen. Voit kyllä "hankkia" toisen lapsen, mutta puhu asiasta jo hyvissä ajoin äitiysneuvolassa ja pyydä hoitajalta merkintä asiasta (antibioottisuojauksesta) äitiyskorttiisi. Näytä tämä vastaus kätilölle/terveydenhoitajalle tarvittaessa, jos syntyy epäselvyyttä asiassa.
 
 
Tapio Kurki, Felicitas-Klinikka
dosentti, perinatologian erikoislääkäri
Tapio Kurki


Lisää raskauteen liittyviä kysymyksiä ja asiantuntijavastauksia

Share/Bookmark

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.