Henna 25.03.2008
Kysymys:
Munanjohdinviat ovat ymmärtääkseni yksi melko yleinen lapsettomuuden syy. Minkälaisia oireita munanjohtimien viasta voi esiintyä? Itselläni on edessä on enää munanjohdintutkimus, muut viat on jo suljettu pois. Kuukautiskiertoni on hyvinkin säännöllinen ja tunnen ovulaatiokipua oikeaan aikaan eli kierron puolivälissä. Ainut, mikä saattaa kohdallani olla epänormaalia ovat runsaat ja kivuliaat kuukautiset. Tästä syystä pelkään, että munanjohtimista löytyy jotain ja saamme "lapsettomuustuomion".
Vastaus:
Hyvä kysyjä,
munajohdinvaurio ei tavallisesti aiheuta tuntuvia oireita. Vauriota epäillään kaikissa niissä yhteyksissä, joissa kohdussa tai munatorvissa olisi voinut olla tulehdus tai minkä tahansa toimenpiteen jälkitila. Vaurio on jälkitila ehkä vuosia aiemmin tapahtuneesta tulehduksesta. Naisella tulehdukset voivat toisinaan olla salakavalan vähäoireisia, joten etukäteen on mahdoton tietää, mikä tulee olemaan tutkimuksen tulos. Joskus munatorvien tutkimuksella on myös raskaaksitulemista auttava vaikutus. Pienet seittimäiset kiinnikkeet saattavat huuhtelussa aueta. Ei ole lainkaan epätavallista, että jotkut onnekkaat tulevat spontaanisti raskaaksi tutkimuksen jälkeisissä kierroissa. Kun tutkitaan syitä raskaaksitulon viipymiselle on hyvä muistaa toiminnan perusajatus. Jos löydetään kohta, jossa luontoa voidaan auttaa voidaan näin jouduttaa raskauden alkamista. Kukaan ei tule tuomituksi. Kaikki havaitut asiat ovat tärkeitä saada selville, jotta oikea apu ja avun tarpeen kohde löydettäisi.
Tarja Olkinuora, Felicitas-Klinikka Lääketieteen tohtori, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri |
 |