taina 11.03.2010
Kysymys:
Hei! Viikko sitten sain neljännen keskenmenoni, Noin viikolla 5. Nyt on ollut pari päivää tuntemuksia ovulaatiosta ja tein tänään ovulaatiotestin, joka näytti positiivista. Voiko minulla olla jo ovulaatio, kun keskenmenovuoto alkoi viikko sitten ja on jo loppunut? Vai vaikuttaako raskaushormoni testiin? Kolme päivää vuodon alkamisen jälkeen otettiin verikoe ja hormonitaso oli 70. Ylihuomenna menen uudelleen verikokeeseen, tarkistamaan, että hormonitso on tarpeeksi tippunut alle viiteen. Onko aikaisesta ovulaatiosta haittaa?
Vastaus:
Hyvä kysyjä! On suuresti todennäköistä, että ovulaatiotesti ristireagoi raskaushormonin kanssa, sillä n 70 IU:n taso jarruttaa munasarjoja ja uusi kierto käynnistyy tavallisesti vasta raskaushormonitason laskettua. Se voisiko kyseessä olla näin poikkeava tilanne olisi selvitettävissä vain ultraäänitutkimuksella LH huipun päivänä. On olemassa kiertoja, joissa ovulaatio voi tapahtua varsin aikaisin esim kierron 8-10 päivä. Näin voisi olla asianlaita, jos kyseessä on ikääntyvän munasarjan munarakkulakasvun muuttuminen. Jos todella ovuloisi aikaisin siitä ei ole haittaa. Kierto vaan todennäköisimmin ei ole aivan synkronissa esim. kohdun limakalvon kasvuun. Epäilen silti vahvasti testiin liittyvää syytä.
Tarja Olkinuora, Felicitas-Klinikka Lääketieteen tohtori, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri |
 |