E-pillereistä huolimatta raskaaksi?

Jasa 18.12.2009

Kysymys:
Hei, olen 25-vuotias vakiintuneessa parisuhteessa oleva nainen. Ehkäisynä käytämme e-pillereitä, joita olen syönyt jo 10 vuotta. Olemme pikkuhiljaa alkaneet haaveilla jälkikasvusta, mutta emme ole vielä jättäneet ehkäisyä pois. Viime viikkoina olen kuitenkin huomannut, että hajuaistini on erikoisen ja erityisen herkkä, ja että tietyt aikaisemmin pitämäni ruuat eivät enää maistu vaan ällöttävät. Voinko olla e-pillereistä huolimatta raskaana? En ole unohtanut ottaa pillereitä yhtenäkään päivänä. Olen kuitenkin syönyt nyt pari liuskaa ilman taukoa (halusin siirtää kuukautisia/tyhjennysvuotota), joten tässä tapauksessa kuukautisten poisjääminen ei paljasta asiaa. Voiko tällaisessa tilanteessa joistain oireista (tai niiden puuttumisesta) päätellä raskaana olemista/olemattomuutta? Tuntuu kovin tyhmältä ajatella raskautta pelkästään kuvailemistani haju- ja makuoireista, mutta en myöskään saa epävarmuutta mielestäni. Kiitos avusta jo etukäteen!


Vastaus:
Hei! 
 
Nykyiset ehkäisypillerit ovat kyllä oikein käytettynä hyvin varmoja. Niiden teh saattaa  kuitenkin heiketä jos samaan aikaan käytetään esim. joitakin antibiootteja tai neurologisiin sairauksiin tarkoitettuja lääkkeitä. Nämä lääkkeet voivat kiihdyttää maksan toimintaa, minkä johdosta e-pillerin hormoni eliminoituu tavallista nopeammin ja seurauksena saattaa olla ehkäisytehon heikkeneminen. Aina epäiltäessä raskautta, on syytä tehdä raskaustesti. Mitän muuta varmaa keinoa raskauden toteamiseksi ei ole. Jos raskaustesti on positiivinen, on ehkäisypillerien käyttö lopetettava välittömästi.
 
 
Henri Kurunmäki, Felicitas-Klinikka
Lääketieteen ja kirurgian tohtori, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, andrologian erityispätevyys
Henri Kurunmäki
Share/Bookmark

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.