Uhmakkaan rankaisemisesta

Uhmaikä on haastava kehitysvaihe, joka liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja hallita erillisyyttään vanhemmista. Tärkeää uhmakohtauksien aikana on turvallinen ja kielteisetkin tunteet salliva ilmapiiri. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tulisi hyväksyä kaikki mitä lapsi tekee, päinvastoin. Aikuisen tulee olla se, joka määrittelee, missä rajat menevät. Lapset ovat erilaisia, toiset rauhoittuvat helpommin kuin toiset. Vanhemman toiminnan tulisi olla sopivaa suhteessa lapsen kehitystasoon. Jos nurkassa pysyminen ei onnistu, voidaan istua sylissä siihen asti, että lapsi on rauhoittunut.

 

 

 

Rangaistus sinänsä ei ole tärkeää, koska parivuotiaalla ei vielä ole kehittynyt selkeää syy-seuraussuhteiden käsityskykyä. Tärkeämpää tilanteessa on johdonmukainen uhmakohtauksen hallinta.  Itku ei vahingoita lasta ja vanhempien tulisi sietää myös lapsen kielteisiä tunteita. Lapselle on tärkeä välittää kokemus, että vaikka lapsi kiukuttelee, vanhemmat sietävät sen ja lasta rakastetaan eikä hylätä. Uhmaiässä harjoitellaan ilmaisemaan ja säätelemään omaa tahtoa.  Lapsesta tuntuu uhkaavalta, jos hän kiukullaan kykeneekin hallitsemaan vanhempiaan. 

 

Uhmatilanteen hallinnassa tulee arvioida toiminnan ja tahdon merkitys ja vakavuus.  Jos lapsen toiminta uhkaa lapsen tai muiden turvallisuutta, fyysistä koskemattomuutta tai uhkana, on että jotakin hajoaa, tulee vanhempien olla tiukkoja ja pysäyttää tilanne. Tarvittaessa voi ottaa lapsen käsistä kiinni estämällä esim. lyöminen tai ottamalla lapsi tiukkaan syliotteeseen.  Toisilla lapsilla tilanteen sanallistaminen ja rajojen määrittely lapsen tasolla auttaa.  Kun vanhempi kykenee pysymään tilanteissa rauhallisena ja johdonmukaisena, lapsenkin on helpompaa opetella hillitsemään itseään sekä tahtomistaan.

 

 

 

Jos kysymys on vähäpätöisemmästä asiasta, esimerkiksi vaatteiden valinnasta, voi oman tahdon harjoittelua tukea antamalla muutaman vaihtoehdon, joista lapsi voi itse valita. Lapselta voi ottaa myös pois esineen, jota hän tahtoo ja ilmoittaa, että lapsi saa sen, kun on rauhoittunut. Ruokapöydässä voi esimerkiksi ensin varoittaa ja jos lapsi ei kykene hillitsemään raivoaan, otetaan lautanen tai muki pois ja todetaan, että syöminen voi jatkua sitten, kun lapsi on rauhoittunut. Samalla lapselle voidaan kielellistää hänen suuttumistaan: ” Sinua selkeästi harmittaa nyt. Voit jatkaa ruokailua, kun olet rauhoittunut. ”

 

Lapselle uhmakohtaus on hyvin kaoottinen olotila. Rajoista kiinni pitäminen ja tilanteen hallinta auttavat lasta rakentamaan totuudenmukaista kuvaa itsestä, käsitystä oikeasta ja väärästä sekä luomaan pohjaa terveelle itsetunnolle. Vanhemman suuttuminenkin on silloin tällöin inhimillistä, mutta se ei todennäköisesti vie tilannetta rakentavalla tavalla eteenpäin. Kehityksen myötä lapsen itsehillintää sekä hyväksyttyjen toimintamallien oppimista voi harjoitella vastuun ottamisella omasta toiminnastaan aikuisen tukemana (esim. vastuun portaat –menetelmällä).