Uuden sisaruksen syntymä on aina iso asia oli perhemuoto sitten mikä tahansa. Pelko tai huoli on siis sinänsä aiheellinen. Mielestäni ollaan kuitenkin jo hyvällä alulla, kun asiaan kiinnitetään huomiota ja vanhempien sisarusten asemaa tietoisesti pohditaan.
Uusperheiden haasteena on toimivien suhteiden luominen sisarusten sekä myös aikuisten kesken. Aina se ei ole helppoa ja edellyttää kärsivällisyyttä ja aikaa. Monesti asiaa helpottavat ääneen lausutut toiveet ja pelisäännöt, jossa huomioidaan yhdessä vietetty aika, mutta myös aika, jolloin isäänsä tapaavilla lapsilla on mahdollisuus saada jakamatonta huomiota isältään.
Kahdella aikuisella, jotka ovat perheen perustaneet, on ensisijainen vastuu yhdessä luoda toimivat pelisäännöt. Arjen keskellä tämä ei ole aina helppoa, mutta mitä vähemmän hiljaisia, sanattomia oletuksia ja toimintatapoja perheessä on, sitä helpompi on välttää eripura, pettymykset ja väärät oletukset. Jokaisen perheenjäsenen, niin aikuisen kuin lapsenkin mielipiteillä ja ajatuksilla on merkitystä. On tärkeää, että kaikki perheenjäsenet kokevat aidosti kuuluvansa perheeseen ja sen rakenteisiin. Lapset ja nuoret kokevat, että heistä välitetään kun perheessä on tietyt rakenteet ja säännöt. Ne luovat myös turvallisuuden tunteen.
Lasten elämässä jo ero itsessään on suuri kriisi. Lapsilla on usein vielä pitkään toiveita vanhempiensa palaamisesta yhteen. Uuden kumppanin tai sisarusten hyväksyminen vie aikaa. Samoin oman paikan etsiminen voi olla hankalaa, jos sekä äidin että isän puolelta tulee uusia sisaruksia nopeaan tahtiin.
Lapsen soputumiseen sekä tapaan reagoida vaikuttaa paljon lapsen ikä, kehitystaso sekä temperamentti. Pieni lapsi sopeutuu asioihin eri tavalla kuin murrosikäinen nuori. Joka tapauksessa lapset tarvitsevat aina aikaa. Lasten aika ei yleensä mene samassa tahdissa aikuisten kokemien tunteiden ja toiminnan kanssa. Ei ole olemassa tiettyä tapaa, kuinka lapset reagoivat tai tiettyä aikaa, kuinka paljon lapset tarvitsevat sopeutuakseen uusiin perhetilanteisiin. Ei myöskään ole olemassa yhtä oikeaa tapaa, jolla helpottaa lapsen oloa: yksi lapsi voi tarvita omaa tilaa ja varovaista lähestymistä, toinen taas kokee itsensä hyväksytyksi saamalla huomiota ja aikaa.
Lähtökohtaisesti jokainen lapsi tarvitsee kokemuksen tulla kuulluksi ja nähdyksi. Tämä on varmasti kysyjän ja hänen puolison lasten välillä onnistunutkin tähän mennessä, koska luottamus on rakenunut. Vauvan syntymän jälkeen on normaalia, että vauva vie paljon huomiota. Tällöinkin on tärkeää välittää kokemus siitä, että puolison lapset ovat edelleen tärkeitä ja toivottuja.
Lisäksi on tärkeää, että lapsen tunteille on tilaa. Tämä edellyttää vahvaa vanhemmuutta sietää ja ottaa vastaan lapsen suru, pettymys, mustasukkaisuus ja kiukku. Uudelle puolisolle tämä tarkoittaa myös kykyä olla ottamatta lapsen kiukkua aina henkilökohtaisesti vaan ymmärtämällä, mihin lapsen ahdistus liittyy.
Lapsi reagoi, kuten lapsi tavallisesti kriisissä ja uusissa, elämää myllertävissä tilanteissa toimii ja aikuisen tehtävä on sietää se ja pysyä vakaana ja turvallisena ”kalliona”, joka ei murene lapsen kiukun alle. Tähän apuna on aito vuorovaikutus. Lasta voi auttaa myös sanottamalla lapsen tunteita. Tunteiden sanottamisessa on kuitenkin aina tärkeää sanoittaa sitä, miltä tilanne tai lapsen olo näyttää, ei määritellä lasta itseään, esim. minusta vaikuttaa nyt siltä, että olet kovin pettynyt tähän tilanteeseen/ vihainen minulle/ harmissaan, kun vauva vie kaiken huomion tmv.
Lasten huomioimista osana perheenjäseniä auttaa myös konkrettisten asioiden huomioiminen. Vaikka lapset eivät säännöllisesti asuisikaan kodissa, on tärkeää huomioida, kuinka lapset kokevat sen kuitenkin kodikseen ja perheekseen kyläpaikan sijasta. Tässä kokemuksessa on oleellista, että lapsilla on omaa tilaa, tavaroita tai oma paikka perheen kodissa. Se auttaa lapsen tunnekokemusta siitä, että hän on hyväksytty ja arvostettu perheen jäsen.
Jokainen perheenjäsen tarvitsee myös yksityisyyttä ja oman tilan rauhoittamista. Lapset eivät tarvitse etävanhemman perheessäkään jatkuvaa iloa ja sirkushuveja vaan aitoa kokemusta siitä, että ovat osa perhettä – niin iloissa kuin suruissakin.
|
Tarja Salokoski, laillistettu psykologi, psykologian tohtori, kolmen lapsen äiti.
Työskennellyt laaja-alaisesti lapsiperheiden, lasten sekä nuorten parissa. |
 |
Lisää kysymyksiä ja vastauksia kasvatuksesta