Vanhemman ja lapsen suhde on aina vuorovaikutussuhde, jolloin siihen tarvitaan aina kaksi ihmistä rakentamaan kyseistä suhdetta. On selvää, että joidenkin kanssa keskinäisen suhteen rakentaminen on helmpompaa kuin joidenkin toisten.
Toisaalta taas temperamentiltaan helppoa lasta on ikään kuin helpompi rakastaa kuin haastavaa lasta, koska suhteen luominen on helppoa, vaivatonta ja joustavaa. Haastavan lapsen kanssa tunteisiin sekoittuvat muun muassa oma kiukku, väsymys, turhautuminen sekä mielikuvien romahtaminen helposta suhteesta omaan lapseen. Tuomme myös itsemme osaksi vuorovaikutusta.
Näetkö haastavassa lapsessa
omat hankalat piirteesi?
Joskus on helpompi tulla toimeen lapsen kanssa, joka on hyvin samanlainen luonteeltaan ja temperamentiltaan kuin itse on. Välillä on vain helpompi ymmärtää lasta, jossa näkee tuttuja piirteitä itsestä, puolisosta tai jostakin muusta lähiomaisesta. Toisaalta, jos itse on haastava, voi lapsessa tutut piirteet ärsyttää ja luoda hankaluutta kommunikaatioon.
Sanonnat ”peili peilille huutaa” tai ”sarvipäät kolisevat yhteen” ovat kuvaavia haastavan vanhemman sekä haastavan lapsen vuorovaikutuksesta. Voi olla myös, että kohtaa lapsessaan ne samat piirteet, jotka esimerkiksi puolisossa ärsyttävät.
Rakkaus voi olla erilaista
mutta silti yhtä tärkeää
Kulttuurissamme on tiettyjä ulkonäöllisiä tekijöitä, joita pidetään yleisesti miellyttävämpinä tai vetovoimaisempina kuin toisia piirteitä. Toisaalta myös ulkonäköön liittyvissä asioissa tuomme helposti omia, itseen kohdistuvia toiveita, heikkouksia tai epävarmuustekijöitä, minkä takia kiinnitämme myös lapsissamme huomioita näihin seikkoihin myönteisesti tai kielteisesti.
Jokainen vuorovaikutus on siis ainutlaatuinen. On hankalaa määritellä, voiko ketään rakastaa juuri yhtä paljon tai samalla tavalla. Rakkaus voi olla erilaista, mutta silti yhtä tärkeää. Monesti jo tämän asian hyväksyminen vie paljoan asiaa eteenpäin omassa mielessä.
Älä rakenna käsitystä kuopuksesta
esikoiseen vertaamalla
Asiat tai toiminta, joka toisen lapsen kanssa toimii, ei välttämättä tuokaan toisen lapsen parhaita puolia esille. Yksi lapsista voi tarvita myönteisen vuorovaikutuksen kehittymiseksi paljon läsnäoloa, lohdutusta tai syliä, kun taas toinen tarvitsee enemmän toimintaa, puuhailua ja haastetta.
Kohtaa lapsesi persoonina. Sinulla on selkeästi kaksi ainutlaatuista, erilaista persoonaa, jotka sinun täytyy löytää omine ihanuuksineen. Älä rakenna mielikuvaasi nuorimmaiseesi vertaamalla häntä esikoiseesi, vaan etsi hänen oma persoonansa.
Kohtaa lapsesi omana
ainutlaatuisena itsenään
Ylipäätänsä lasten vertailu keskenään on meidän vanhempien yleinen virhe. Lapsella on oikeus tulla kohdatuksi omana ainutlaatuisena itsenään. Lapsen kuullen vertaaminen musertaa helposti lapsen itsetuntoa sekä kohottaa toisen minäkäsitystä myös epärealistisella tavalla. Lapsi oppii tulkitsemaan myös sanattomia vihjeitä, jos lapsen hyväksyminen määrittyy tiettyihin periaatteisiin, jotka toinen täyttää, mutta toinen ei.
Lasten kohtaaminen ainutlaatuisina, rakkaina persoonina lähtee sen hyväksymisestä, että sinulla on kaksi erilaista lasta vahvuuksine ja heikkouksine. Emmehän me vanhemmatkaan ole täydellisiä ja silti lapsemme hyväksyvät sekä rakastavat juuri meitä. Tunnista myös omasta itsestäsi lähteviä tekijöitä siitä, miksi koet suhteen nuorempaan lapseesi haastavaksi. Anna nuoremmalle lapsellesi tilaisuus rakentaa suhde sinuun omana itsenään, ei veljensä vastakohtana.
Ota ohjenuoraksi tasapuolinen kohtelu lapsiesi kanssa. Se ei tarkoita, että molempien tulisi aina saada sama tai heidän toimintaansa reagoitaisiin samalla tavalla, vaan sitä, että molemmat tulee nähdyksi ja kuulluksi omina itseinään, omine tarpeineen ja luonteineen tasapuolisesti toista suosimatta tai syrjimättä.
|
Tarja Salokoski, laillistettu psykologi, psykologian tohtori, kolmen lapsen äiti.
Työskennellyt laaja-alaisesti lapsiperheiden, lasten sekä nuorten parissa. |
 |
Lue myös:
Lisää kysymyksiä ja vastauksia kasvatuksesta
Artikkeleita kasvatuksesta