Isä kotona vauvan kanssa

Esikoinen haaveissa 15.04.2010

Kysymys:

Hei! Olemme jättäneet ehkäisyn ja toivotamme mahdollisen esikoisen tervetulleeksi perheeseemme.

Koska mieheni on tällä hetkellä työttömänä ja itselläni on vakituinen työ, olemme miettineet mahdollisen raskauden myötä kumpi jää kotiin hoitamaan lasta, mikäli miehelläni ei ole töitä.

Olenko huono äiti, jos olen kotona vain 3 kuukautta ja tämän jälkeen mahdollista tulevaa lasta kotiin jäisi hoitamaan vauvan isä? Vai olisiko lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta parempi, jos molemmat vanhemmat olisivat yhtäaikaa kotona?

En ole mikään uraihminen, mutta taloudellisesti töihin paluuni olisi järkevin vaihtoehto. Näin mieheni ansiosidonnaiset päivät eivät kuluisi kotona ollessa ja hänen alallaan työllistyminen on erittäin vaikeaa.

Tiedän, että joutuisin varmasti selittelemään tätä lyhyttä äitiyslomaa työpaikallani asiakaspalvelussa (asun pienellä paikkakunnalla)ja kaikki eivät varmasti suhtautuisi asiaan ymmärtäväisesti. Kuinka yleistä on, että isä jääkin äidin sijaan kotiin?



Vastaus:
Kotiäitiys herättää suomalaisissa voimakkaita mielipiteitä puolesta sekä vastaan.
 
Vaikka suomalaisia isejä kannustetaan jäämään kotiin omalla vuorollaan ja myös yleinen mielipide tukee tätä ajatusta, mahdollisuutta hyödynnetään hämmästyttävän vähän. Lähes kaikki isät käyttävät kolmen viikon isyyslomansa. Sen sijaan vanhempainvapaan jakaminen on harvinaisempaa. Suomalaismiehet pitävät vanhempainvapaapäivistä vain seitsemän prosenttia.
 
Tämän takia on ymmärrettävää, että kysyjäkin uskoo kohtaavansa epäluuloa tähän ratkaisuun päätyessään. Äideillä on myös helposti syyllisyydentunne siitä, että jos hän ei itse hoida lasta, on hän huono äiti. Julkinen keskustelu ja perustelut saattavat korostaa tätä tunnetta. Usein äidin kotona oloa perustellaan esimerkiksi imettämiseen liittyvillä suosituksilla, jotka toki on syytä huomioida lapsen arkea rakennettaessa.
 
 
Arki sujuvaksi kaikille perheenjäsenille 
 

Jokaisen perheen on rakennettava arki sujuvaksi kaikille perheenjäsenille. Valinnanvapaus antaa mahdollisuuden perheille elää arvojensa ja elämäntilanteidensa mukaisesti yhteiskunnassamme.
 
Lapsen kehityksen kannalta merkittävää on turvallinen kasvuympäristö, jossa hän voi luoda turvalliset kiintymyssuhteet vanhempiinsa. Lapsi muodostaa kiintymyssuhteensa molempiin vanhempiinsa. Monissa tapauksissa nämä tasapainottavat ja tukevat toisiaan ja lapsella on useampi aikuinen, jotka kykenevät ottamaan hänestä vastuuta.
 
 
Hyvä vanhemmuus ei perustu sukupuoleen
 
 
Lapsi voi kasvaa ja kehittyä täysin tasapainoisesti sekä äidin että isän hoidossa. Ei työssäkäyvä vanhempikaan ole tuntematon lapselle vaan kykenee osallistumaan aktiivisesti lapsen hoitoon.
 
Hyvä vanhemmuus ei perustu sukupuoleen vaan lapsen tarpeiden huomioimiseen. Myös hoitokysymyksissä on siis hyvä lähteä liikkeelle siitä, millä tavalla kussakin perheessä voidaan huomioida lapsen paras. Syyllisyys ei kanna pitkälle. Vanhempana syyllisyyden alle uppoaa helposti, jos sille tielle lähtee.
 
Täydellistä vanhempaa ei olekaan. Riittää, kun tekee parhaansa. Lapsi mukautuu monenlaisiin olosuhteisiin, jos hän tuntee olevansa rakastettu ja huomaa, että vanhemmat haluavat vilpittömästi hänen parastaan.
 

 
Tarja Salokoski, laillistettu psykologi, psykologian tohtori, kolmen lapsen äiti.
Työskennellyt
laaja-alaisesti lapsiperheiden, lasten sekä nuorten parissa.
Tarja Salokoski


Lisää kysymyksiä ja vastauksia lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä

Share/Bookmark

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustajat: Hanna Brockman, Jaana Kinnari


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.