Median romantisoitu kuva
vanhemmuudesta ei ole totta
On hienoa, että lapsesi osoittaa tunteitaan, uhmaa ja ilmaisee omaa tahtoaan. Se kielii siitä, että lapsesi kasvaa ja kehittyy ikätasonsa mukaisesti.
Vanhemmuus on maailmassa yksi arvostelluimmista asioista. Usein kasvatuksesta on hyvin vankkoja mielipiteitä niilläkin, jotka eivät ole henkilökohtaisesti äitiyttä kokeneet. Myös media tarjoaa meille romantisoituja kuvitelmia äitinä ja isänä olemisesta. Tätä myöten monet kokevat epävarmuutta omasta vanhemuudestaan.
Epävarmuus on luonnollinen osa vanhemmuutta, koska vanhemmuuteen kasvetaan lapsen myötä sekä mukana. Joskus epävarmuus saa yliotteen. Joillakin vanhemmuudesta voi tulla pikemminkin suorite, jossa pyritään noudattamaan tiettyjä arvoja ja idealismeja sillä intensiteetillä, että perusvuorovaikutuksessa lapsen kanssa ei opita kuuntelemaan lapsen tarpeita.
Miten juuri sinä haluat
toimia lapsesi kanssa?
Osa vanhemmista taas joutuu syyttäkin arvostelun kohteeksi esimerkiksi oman äidin tai anopin taholta. Tarinoita on monia. On tärkeää pohtia ensinnäkin sitä, mistä oma epävarmuus nousee Toiseksi opetella arvostamaan omaa vanhemmuuttaan sekä selkeyttää omia periaatteita ja toimintatapoja, kuinka haluaa lapsensa kanssa toimia. Kolmanneksi tulee vahvistaa toiminnassaan näitä periaatteita. Tässä työssä tärkeänä osana on sulkea korvansa muiden mielipiteiltä sekä arvostelulta.
Voit lähteä miettimään sinulle tärkeitä toimintamalleja kirjaamalla tarkasti paperille tilanteen, jossa olet ollut tyytyväinen omaan toimintaasi lapsen kanssa tai ajatuksen siitä, miten haluaisit onnistuneessa tilanteessa toimia. Miten tilanteessa vastaat lapsen kiukkuun? Kuinka toimintasi etenee? Mitä ajattelit ja sanoit? Kuinka tilanne ratkesi? Näin tehdessäsi kirjoitat samalla niitä merkittäviä tekijöitä, joita sinun tulee lähteä vahvistamaan toiminnassasi.
Viestitätkö olemuksellasi
epävarmuutta vai päättäväisyyttä?
Lapsen myönteisen kehityksen näkökulmasta yksi keskeisimmistä tekijöistä on vanhemman johdonmukaisuus kasvatuksessa. Kun lapsi huomaa, että kaupassa ei saa periksi, vaikka kuinka huutaisi, todennäköisesti hän lopettaa sen jossakin vaiheessa. Lasta voi myös muistuttaa siitä, että muistaako, ettei huutaminen auttanut viime kerrallakaan. Sen sijaan, jos lapsi joskus saa huutamalla tahtonsa periksi, huomaa hän sen mahdollisuudekseen.
Vanhemmuus edellyttää lapsen huomioimista, mutta myös päättäväisyyttä sekä määrätietoisuutta. Lapset ovat usein älykkäitä ja lukevat hyvin paljon vanhempiensa sanatonta viestintää. On hyvä miettiä, mitä viestität lapsellesi hankalissa tilanteissa. Kaksivuotias lapsi on uhmaikäinen, joka testaa suhdettaan vanhempiinsa. Viestitätkö hänelle epävarmuuttasi, jota hän voi hyödyntää vai jämäkkyyttä, joka vahvistaa sanallista rajojen asettamistasi?
Lapsen itku ei ole
epäonnistumisen merkki
Jokainen turvallisesti kiinnittynyt, terve lapsi kiukuttelee ja itkee joskus. Näin ollen lapsen itku ei ole epäonnistumisen merkki. Käytännön vinkkejä tilanteiden laukaisemiseksi on esimerkiksi lapsen huomion kiinnittäminen toisaalle. Laulu, loruttelu tai huumori toimivat usein tämän ikäisen lapsen kanssa. Isälle tai äidille voi myös joskus tapahtua jotakin yllättävää, hassua tai vanhempi voi löytää jotakin, mitä täytyy yhdessä hämmästellä. Tilanteita voi näillä keinoin myös ennakoida silloin, kun myrskyn merkit ovat ilmassa, mutta kiukku ei ole vielä puhjennut.
Lapsen voi antaa myös käyttää välillä omaa tahtoaan, jolloin vanhempi esittää vaihtoehdot. Jos lapsi leikkipuistossa kiukkuaa, ettei halua vielä lähteä kotiin, voikin kehotuksen sijaan kysyä lapselta, haluaako hän mennä kotiin puiston vai kävelytien kautta, hyppien vai kävellen, mitä vain ikinä keksii. Tällöin lapsi saa käyttää omaa tahtoaan, mutta siitä, mennäänkö kotiin vai ei, ei edes neuvotella.
Älä pyydä, jos lapsella ei ole
todellista vaihtoehtoa kieltäytyä
Tärkeä vinkki on myös se, että älä jätä lapselle mahdollisuutta kieltäytyä esittämällä käskyn tai kehoituksen sijasta kysymystä silloin, kun lapsella ei ole todellista vaihtoehtoa kieltäytyä. Esimerkiksi päivähoidosta haettaessa tai puistosta lähdettäessä kysymysmuodossa ”Lähdettäisiinkö nyt kotiin?”. Kun lapsi sanoo ei ja sinä sanot kyllä, on ristiriitatilanne valmis.
Puhuminen ja tunteiden sanallistaminen lapselle auttaa lasta opettelemaan tunteidensa tunnistamista sekä itseä pysymään rauhallisena. Esimerkiksi ”Nyt isistä näyttää siltä, että sinua harmittaa tosi kovasti se, ettei tällä kertaa ostettukaan lelua, mutta nyt meidän pitää ostaa ruokaa.”
Sylissä pitäminen
voi hillitä kiukkua
Jos tilanne menee siihen, että lapsi itkee tai raivoaa, hänellä ei ole juuri sillä hetkellä kapasiteettia keskusteluun tai sovitteluun. Tällöin sylissä pitäminen voi auttaa hillitsemään kiukkua sekä luo turvaa lapselle. Usein fyysinen kosketus rauhoittaa lasta parhaiten.
Joskus paikka, aika tai oma kokemus on sellainen, ettei riidan selvittäminen juuri siinä ole paras mahdollinen vaihtoehto. Silloin on hyvä poistua paikalta. Esimerkiksi: ”Nyt lähdemme pois ja tulemme takaisin leikkipuistoon taas sitten, kun se onnistuu meiltä paremmin. Tänään ei ole selkeästikään meidän puistopäivä.”
Usko itseesi. Sinä olet maailman paras isä juuri sinun lapsellesi. Se, että pidät rajoista kiinni ja uskallat taistella hänen kanssaan ihmisistä välittämättä, kantaa hedelmää pitkälle.
Uskon, että monet vanhemmat arvostavat sellaisia isiä ja äitejä, jotka uskaltavat, jaksavat sekä haluavat asettaa lapselleen turvalliset sekä selkeät rajat ja näin kasvattaa heistä varmoja, mutta toisia ihmisiä kunnioittavia kansalaisia.
Jos epävarmuutesi meinaa viedä voiton, on hyvä hakea tukea vanhemmuuteen esimerkiksi neuvolan tai perheneuvolan kautta.
|
Tarja Salokoski, laillistettu psykologi, psykologian tohtori, kolmen lapsen äiti.
Työskennellyt laaja-alaisesti lapsiperheiden, lasten sekä nuorten parissa. |
 |
Lue myös:
Uhma täytyy elää
Missä menee rajat?