”Olen menettämässä vauvani. Rukoilkaa meidän puolesta”, perhebloggaaja Diana Stone kirjoittaa.
Hän odotti kaksosia raskausviikolla 18. Lapsivesi oli alkanut vuotaa.
Kaksoset eivät pärjää vielä 18 viikkoisina, joten synnytyksen käynnistäminen tietäisi lasten varmaa kuolemaa. Odottaminen saattaisi puolestaan aiheuttaa infektion, joka voisi pahimmassa tapauksessa viedä äidin hengen.
”Meille kerrottiin, miten suuri riski minulla oli saada infektio. Suostuimme silloin synnytyksen käynnistämiseen. Kun lääkäri tuli tekemään toimenpidettä, kieltäydyin. Ajattelin vain sitä, kuinka pitelisin lapsia käsissäni ja kuinka joutuisin katselemaan heidän hiipuvan pois”, Stone kirjoittaa blogissaan.
Ongelmia sairaalassa
Stonen perhe päätti yrittää. Jos lapset selviytyisivät mahassa viikolle 23, heidän pystyttäisiin ehkä pelastamaan.
Kieltäytyminen toimenpiteestä löi Stoneen kuitenkin hankalan potilaan leiman. Lääkärit kertoivat Stonelle useita kertoja, että hänen päätöksensä on huono.
Stone jäi sairaalaan. Tilanne meni yhä huonompaan suuntaan.
”Lääkäri herätti minut ja kertoi minulle, että olen idiootti, kun varaan kalliin sairaalasängyn. Hänen mukaan minun pitäisi mennä kotiin. En voi uskoa, että he lähettäisivät minut kotiin tässä tilassa”, Stone twiittaa sairaalasta.
Stone kuuli jopa sairaalahenkilökunnan puhuvan keskenään hänestä pahaa.
”Minä tiedän minkälaisia raskaana olevat naiset ovat. En tiedä kuka hänelle kertoi, että hänen vauvansa voisivat selvitä”, lääkäri sanoi toiselle sairaalahenkilökunnan jäsenelle.
Kirjoituksien kautta valtavan huomion saanut tapaus aiheutti lukijoissa suuttumusta. Myöhemmin lääkäri pyysikin Stonelta anteeksi tapahtunutta. Suurin suru oli kuitenkin vielä edessä.