Vau.fi saa oman imetystukihenkilön

Minna Haataja, kolmen lapsen äiti, kätilö ja imetysohjaaja, aloittaa asiantuntijana Vau.fi:ssä.
Imetystukihenkilö Minna Haataja

Kätilö ja kolmen lapsen äiti Minna Haataja on Vau.fi:n imetystukihenkilö.

Mikä on imetystuen tehtävä?
 
”Imetystuen tehtävä on tukea äitiä kaikissa imetykseen liittyvissä valinnoissa.”
 
 
Minkälaisia kysymyksiä sinulle voi esittää?
 
”Vastaan palstalla muun muassa imetykseen ja vauvan ruokintaan liittyviin kysymyksiin. Imetyksen vaikutukset niin äitiin kuin vauvaan ovat moninaiset, joten minulta voi kysyä myös yleisesti vauva-ajasta.”
 
 
Minkälaista apua tarjoat äideille?
 
”Annan lähtökohtaisesti kansainvälisiin imetyssuosituksiin perustuvia neuvoja ja kannustusta. Imetys kuitenkin on hyvin moniulotteinen asia, johon vaikuttavat monet tekijät. Otan jokaisen äiti-lapsiparin huomioon yksilönä.”
 
 
Minkälaisia ongelmia nykypäivän vanhemmat kohtaavat?
 
”Kun sukupolvet asuvat nykyään eri perheissä, ei isovanhemmilla ole samanlaista mahdollisuutta siirtää lastenhoitoon ja raskauteen liittyvää tietoa eteenpäin lapsilleen kuin ennen. Nykyään äidit saavat tietoa esimerkiksi synnytysvalmennuksesta. Siksi on hyvin ongelmallista, että synnytysvalmennusta on supistettu. Myös terveydenhoitajien kotikäyntejä on lakkautettu.”
 
 
Mitkä asiat koet kätilönä tärkeinä?
 
”Kätilön tärkein tehtävä on kunnioittaa äidin valintoja. Kätilön työssä yritän aina toimia äidin tahdon mukaisesti mahdollisimman pitkälle. Tietysti kätilö kertoo äidille, mikä on lapsen parhaaksi, mutta viime kädessä äiti saa päättää mitä tekee. Kaikkia äitien epiduraalia heti mulle -vaatimuksia ei voida kuitenkaan toteuttaa. Ensisynnyttäjien epärealistiset vaatimukset palautuvat usein synnytysvalmennuksen puutteeseen tai sen huonoon laatuun. Siksi korostan valmennuksen tärkeyttä.”
 
 
Teksti: Jarkko Uro
 
 



Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustajat: Hanna Brockman, Jaana Kinnari


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.