Saksalaisnaiseksi elämäni on oikein eksoottista: Minulla on kolme lasta ja ura. Maassani tämä on hyvin epätavallista, sillä alle 6 prosentissa perheistä molemmat vanhemmat tekevät töitä täysipäiväisesti. Alkuaikoina pienessä asuinkaupungissanikin minuun suhtauduttiin epäluuloisesti. Vanhin tyttäreni on 8-vuotias, poikani 3, ja kuopukseni Tosca syntyi vuoden 2009 alussa. Vanhin käy koulua, keskimmäinen on päivähoidossa ja lisäksi palveluksessamme työskentelee lastenhoitaja. Järjestely maksaa pienen omaisuuden joka kuukausi, sillä Saksan veroviranomaiset kohtelevat minua aivan kuin olisin mikä tahansa työnantajayritys. Maksan lastenhoitajalle 2000 euroa kuussa, summa joka yhdessä vakuutusten, verojen ja työmatkoihini palavan bensan kanssa vie koko palkkani. Tylyä kyllä, mutta tämä on tyypillistä Saksassa: Vain rikkaiden perheiden vaimojen on mahdollista luoda uraa. Minä olen onnekseni löytänyt miehen, jota epätavallinen tilanteemme ei haittaa. Hän on 8 vuotta minua nuorempi ja on itse asiassa ylpeä uravaimostaan. Aivan liian moni saksalaismies ajattelee vieläkin, että naisen tulisi jäädä kotiin kasvattamaan lapsia ja palata työelämään vasta sitten, kun lapset ovat lentäneet pesästä. Mieheni harjoittaa e-liiketoimintaa ja on myös menestynyt. Olemme molemmat poissa kotoa ainakin 10 tuntia joka arkipäivä. Tästä seuraa yllin kyllin pulmatilanteita, stressiä ja kaiken maailman tapauksia, joista on vain yritettävä selvitä joustavasti. Tässä blogissa kerron näistä elämäni haastavista, mutta myös onnellisista hetkistä.